
Kotisivujen teemaa etsimässä
Tämän kertainen artikkeli keskittyy kuluneen viikon lisäksi myös etusivun päivittämiseen. Aluksi ajattelin, että hyvällä suunnitelmalla ja muistiinpanoilla homma olisi valmis 2–3 illassa. Mutta kuinkas kävikään.
Kustannuksia arvokkaampaa tehokkuutta
Kustannuksia arvokkaampaa tehokkuutta
Tämän kertainen artikkeli keskittyy kuluneen viikon lisäksi myös etusivun päivittämiseen. Aluksi ajattelin, että hyvällä suunnitelmalla ja muistiinpanoilla homma olisi valmis 2–3 illassa. Mutta kuinkas kävikään.
Mielestäni olin tehnyt hyvän viikon. Olin tehnyt sitä, tätä ja tuota, mutta missä tulokset nyt sitten oikein lymysivät. Tekstiä ei ollut syntyäkseen osaksi tästä syystä. Eilisessä mielentilassa en ymmärtänyt, mihin aikani oikeastaan oli kulunut viikon aikana.
Huomaan, että viikossa tulee luettua aika lailla paljon kaikkea erilaista. Päivätyöni koulutuksen puolesta sain kunnossapidon kirjoja ja vaikka ne liittyvätkin töihini en näe ongelmaa lukea niitä myös vapaa-ajallani, koska aihepiiri on erittäin kiinnostava.
Osa tietääkin intohimoni vedonlyöntiin. Tämä tulee olemaan yksi kirjoitusteni aihealueista ja villeimmissä suunnitelmissani rupean kirjoittamaan vedonlyöntivihjeitä niistä kiinnostuneille!
Sunnuntain blogikirjoitus valmistuukin vasta tänään keskiviikkona. Täsmällisyys on hyve, sanotaan. Mutta niin myös poikkeus vahvistaa säännön ja niin kävi tälläkin kertaa. Olisi pitänyt ennakoida ja
Pakkasta oli sen parikymppiä ja tuntui kuin, no kylmältä. Tässä tulee 2. Blogitekstini, Pakkaspäivän tuotokset niin johan tätä perinteeksi voisi kehaista. Lauantailta meni siis noin
Kuluneen 6-9 kuukauden aikana hommat alkaneet kiinnostaa taas uudella, hyvällä tavalla enemmän. Uusi lähestysmiskulma olisi siis viedä asioita blogin muodossa eteenpäin. Tässä olisi mahdollisuus kirjata esim. Viikko tasolla projektin / harrastuksen etenemisestä kohti tavoitteita.